Jesperin autopesu
Usein kysyttyä
Miten palvelunne oikein toimii?
Autonhoitopalvelumme toimii siten, että saavumme asiakkaan luokse työkalujen sekä tarvikkeiden kera ja suoritamme palvelun asiakkaan omassa pihassa. Tarvitsemme palvelua varten vain asiakkaan vettä ja sähköä.
Voiko pinnoitteen muka asentaa kotipihalla?
Kyllä vain! Nykyaikaiset keraamiset pinnoitteet voidaan asentaa myös ulkotiloissa, eikä asennuspaikka itsessään vaikuta lopputulokseen. Tärkeintä on, että sää on kuiva eikä pinnoite pääse kastumaan asennuksen tai alkuvaiheen kovettumisen aikana. Tämän vuoksi emme asenna pinnoitteita vesisateessa.
Eikö tämä ole ympäristölle haitallista?
Ei. Käytämme biohajoavia pesuaineita ja toimimme Joensuun kaupungin ympäristönsuojelun ohjeiden mukaisesti. Olemme varmistaneet toimintatapamme kaupungin ympäristönsuojelulta, ja pesuvedet käsitellään annettujen ohjeiden mukaisesti siten, ettei niistä aiheudu haittaa ympäristölle.
Pitääkö minun olla paikalla pesun aikana?
Ei tarvitse. Riittää, että auto on sovitussa paikassa ja siihen on pääsy. Voimme ilmoittaa, kun työ on valmis.
Onnistuuko palvelu myös talvella?
Toistaiseksi ei. Ulkona suoritettavat palvelut eivät onnistu pakkasella. Etsimme kuitenkin aktiivisesti ratkaisua, jonka avulla voisimme tarjota palveluitamme myös talvikuukausina.
Mitä jos sataa vettä?
Pieni tihkutus ei estä työn tekemistä. Jos sääolosuhteet, kuten voimakas sade tai ukkonen, estävät työn laadukkaan toteutuksen, sovimme kanssasi uuden ajan ilman mitään lisäkustannuksia.